Länsi-Rooman valtakunnan tuho vuonna 476 ei ollut yhden päivän tapahtuma, vaan pitkän rappeutumisprosessin huipentuma. Jo 200-luvulta lähtien Rooma kärsi poliittisesta epävakaudesta, taloudellisista ongelmista ja sotilaallisista haasteista. Keisarit vaihtuivat tiuhaan, usein väkivalloin, ja valtakunnan johdon auktoriteetti heikkeni. Provinssien hallinta oli vaikeaa, ja veroja ei saatu kerättyä tehokkaasti. Lisäksi maaseutu köyhtyi ja kaupungit alkoivat hiljalleen menettää merkitystään. Monet kansalaiset menettivät luottamuksensa hallintoon, ja valtakunta alkoi hajota alueellisesti. Tämä sisäinen hajoaminen loi otollisen maaperän ulkopuolisille hyökkäyksille ja vaikutti siihen, että Rooma ei enää kyennyt puolustautumaan entiseen tapaan.
Yksi keskeisistä tekijöistä Länsi-Rooman lopussa oli germaanisten kansojen paine. Rooma ei enää hallinnut omia rajojaan, ja monet barbaarit palvelivat jopa Rooman armeijassa. Vuonna 476 tapahtui historiallinen käänne, kun germaanipäällikkö Odoaker syrjäytti nuoren keisarin Romulus Augustuluksen. Tapahtuma itsessään oli lähes symbolinen – Romulus oli teini-ikäinen nukkehallitsija, jolla ei ollut todellista valtaa. Odoaker ei julistautunut keisariksi, vaan ilmoitti lähettävänsä keisarinsymbolit Itä-Rooman hallitsijalle ja ryhtyi itse hallitsemaan Italiaa 'kuninkaana'. Tämä ratkaisu päätti muodollisesti Länsi-Rooman keisarilinjan ja symboloi antiikin aikakauden päätöstä Euroopan länsiosissa.
Vaikka poliittinen valtakunta lakkasi olemasta, Rooman vaikutus ei kadonnut yhdessä yössä. Roomalainen laki, kieli, infrastruktuuri ja kristinusko säilyivät uuden hallinnon alla. Kirkko nousi tärkeäksi voimaksi, joka säilytti roomalaisen kulttuurin jatkumoa, ja monet myöhemmät hallitsijat – kuten Karolingit ja Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan perustajat – viittasivat Rooman perintöön oikeuttaakseen oman valtansa. Roomalaiset kaupungit, kuten Rooma itse, eivät tuhoutuneet, vaan sopeutuivat uuteen aikaan. Tämä tekee Länsi-Rooman tuhosta ainutlaatuisen historian tapahtuman: vaikka valtio lakkasi olemasta, sen ideat ja rakenteet elivät edelleen uuden aikakauden pohjana.
Vuotta 476 pidetään usein keskiajan alkupisteenä, mutta tämä on enemmän historiallinen sopimus kuin selkeä rajapyykki. Todellisuudessa monet muutokset olivat käynnissä jo aiemmin: feodaalijärjestelmä oli kehittymässä, kaupungit supistuivat ja kansainvaellukset olivat käynnissä. Silti Romulus Augustuluksen syrjäyttäminen oli konkreettinen hetki, jossa Rooman pitkä imperiumikausi päättyi lännessä. Tämä tapahtuma toimii eräänlaisena peilinä valtakunnan haavoittuvuudelle: kuinka kerran mahtava hallinto voi murentua hitaasti, kun sisäinen yhtenäisyys, talous ja sotilaallinen voima heikentyvät. Länsi-Rooman tuho ei ollut vain loppu, vaan myös uuden aikakauden alku – ajan, jolloin Euroopan kehitys suuntautui kohti feodaalista maailmaa ja myöhempää renessanssia.